Leijonaa ei syyttä kutsuta eläinten kuninkaaksi. Tämä uljas kissaeläin sopii kauneuden ja voimakkuuden vertauskuvaksi. Karjuva leijonauros komeine harjoineen tekee vaikutuksen kehen tahansa. Leijona hallitsee aluettaan – seeprat ja antiloopit käyvät levottomiksi sen läheisyydessä, ja gepardit ja leopardit jättävät sovinnolla saaliinsa leijonan ilmestyessä näkösälle.

Yhteismetsästystä
Leijonan saaliiksi kelpaavat niin pikkujyrsijät ja matelijat kuin nuoret virtahevot, kirahvit ja norsutkin. Keskikokoiset ja kookkaat nisäkkäät, kuten seeprat ja antiloopit, ovat kuitenkin sen tärkeintä ravintoa. Yleensä leijonanaaraat huolehtivat metsästyksestä. Ne toimivat yhteistyössä. Ensiksi yksi naaraista säntää seepra- tms. laumaa kohti aiheuttaakseen eläimissä pakokauhun. Sitten se ajaa yhden saaliseläimistä muiden naaraiden eteen, jotka hyökkäävät uhrin kimppuun. Urokset saattavat osallistua pyyntiin, mikäli saalis on poikkeavan kookas. Vaikka naaraat surmaavatkin saaliin, koiraat aterioivat ensin vieden mehevimmät lihapalat. Leijona juo vettä tilaisuuden tullen. Se käyttää hyväkseen myös saaliseläimen suolistonesteen ja veren, joten se tulee toimeen myös kuivassa ilmastossa.

Naaraiden kumppanuus
Lauman aikuiset naaraat tulevat kiimaan suunnilleen samaan aikaan. Siten ne pystyvät kasvattamaan pentunsa yhdessä. Pennut syntyvät luolaan tms. piilopaikkaan. Emon lisäksi muutkin lauman naaraat imettävät niitä. Pennut saavat seurata saaliinpyyntiä jo 4–8 viikon ikäisinä, mutta itse jahtiin ne saavat osallistua vasta liki vuoden vanhoina. Ruoan suhteen ne ovat riippuvaisia aikuisista leijonista 16 kuukauden ikään. Monet vaarat uhkaavat pentuja, ja vain alle puolet selviää ensimmäisestä elinvuodestaan. Urokset jättävät lauman 2–4 vuoden iässä; naaraat jäävät, mikäli eivät perusta uutta laumaa.

Lauman turvin
Leijona elää laumoissa, ja sitä voikin kutsua ainoaksi todella sosiaaliseksi kissaeläimeksi. Tavallisesti lauma koostuu 4–8 lähisukuisesta naaraasta, niiden jälkeläisistä sekä toisinaan useistakin uroksista, joista kuitenkin vain yksi hallitsee laumaa. Urokset muodostavat pikkuryhmiä, jotka siirtyvät seudulla laumasta toiseen sitä mukaa kuin naaraat tulevat kiimaan. Silloin ne puolustavat naaraita ja lauman hallitsemaa aluetta, jonka rajat ne merkitsevät virtsallaan. Leijonat pitävät yhteyttä keskenään erilaisin äänin. Maineikkain on urosleijonan mahtava karjunta. Sillä leijona ilmoittaa lauman muille jäsenille läsnäolonsa ja varoittaa muita uroksia uskaltautumasta liian lähelle. Karjunta kantaa useita kilometrejä.u