Sademetsässä oksan ympärille kiertynyttä puupytonia on miltei mahdoton havaita. Saaliseläimen kauhuksi käärme hyökkää varoittamatta. Se viettää suuren osan elämästään korkealla latvustossa. Uhrinsa puupyton kuristaa hengiltä ja nielee sitten kokonaisena pääpuolesta alkaen.

Kärsivällisyys palkitaan
Puupyton viettää päivänsä lepäilemällä korkealla puussa. Tasapainonsa ylläpitämiseksi sillä on tapana kiertyä hyvinkin monimutkaisen näköiseen asentoon. Puupyton saattaa näyttää rentoutuneelta, mutta on todellisuudessa valmis toimimaan hetkessä. Vahvojen lihastensa avulla se pystyy ojentautumaan ilmaan ja siirtymään helposti oksalta toiselle tai jopa puusta toiseen. Pimeyden laskeutuessa pytonin saalistushalu kasvaa. Käärme hyökkää väijyksistä. Lähestyvän saaliseläimen se havaitsee tarkan näkönsä sekä päänsä erityisten lämpöä aistivien elimien avulla. Pienikin lämpötilan muutos ympäristössä riittää herättämään sen mielenkiinnon. Käärmeen ei juuri tarvitse liikahtaa kerältään, sillä se antaa pahaa aavistamattoman uhrin tulla lähemmäs. Sopivalla hetkellä puupyton iskee kuolettavalla nopeudella ja tarkkuudella.

Uhrautuva emo
Pariutumisaikana koiras luikertelee naaraan perässä ja nousee sitten sen päälle. Osapuolet kohoavat pystyyn ja huojuvat yhdessä toisiinsa kietoutuneina. Yleensä naaras munii ison erän munia maahan – usein ainoa kerta, kun se poistuu puusta – tai puunkoloon. Vaaroja uhmaten se vartioi niitä muutamien seuraavien kuukausien ajan. Naaras kokoaa munat kasaksi ja kietoutuu niiden ympärille suojellakseen niitä kylmältä ja pedoilta. Munat se jättää valvomatta vain tarvitessaan välttämättä juotavaa tai syötävää. Munia lämmittääkseen naaras voi värisyttää toistuvasti lihaksiaan kohottaakseen ruumiinlämpöään. Vastakuoriutuneet poikaset ovat usein monenvärisiä, jopa oransseja, keltaisia ja sinisiä, ja siten helposti havaittavia. Nälkäisten petojen vuoksi ne kiirehtivät mahdollisimman nopeasti korkealle puihin. Vasta noin kaksivuotiaina  poikaset saavat aikuisen vihreän värityksen.

Laiska saalistaja
Sademetsän vehreässä latvustossa puupytonin vihreä väritys on aivan täydellinen suojaväri. Toisinaan käärmeen näkee liikkuvan oksistossa tai jopa maassa syötävää etsimässä. Tavallisimmin pyton kuitenkin odottaa liskon, sammakon, jyrsijän, linnun tai muun saaliseläimen tuloa lähietäisyydelle. Se kätkee päänsä ruumiinsa mutkien lomaan ja saattaa pysytellä liikkumattomana pitkiä aikoja. Häntäänsä puupyton saattaa tosin käyttää ovelasti syöttinä. Mieleisen saaliseläimen havaittuaan ja viekoitellakseen uhrin lähemmäs se voi antaa häntänsä kärjen kiemurrella madon tai toukan lailla. Mikäli petos onnistuu, käärme hyökkää sopivaksi arvioimallaan hetkellä.