Tutustu myös

Giuseppe Verdi
1813–1901

Verdi eli hyvin vanhaksi, ja hänen luomisvoimansa vain kasvoi iän karttuessa. Yli 50 vuotta kestäneen säveltäjänuransa aikana hän loi lukuisia mestarioopperoita, ja vielä myöhäiskaudellaankin useita suuria mestariteoksia.

Kun Verdi tuli keski-ikään ja vietti onnellista avioelämää, hän hidasti työtahtia. Italian johtavalla oopperasäveltäjällä oli kuitenkin vielä paljon annettavaa musiikkimaailmalle.

Verdin uralla ja perhe-elämässä 1850-luvun alkupuoli muodostui käännekohdaksi. Rigoletton (1851), Il Trovatoren (Trubaduuri, 1853) sekä alkuvaiheiden fiaskon jälkeen La Traviatan (1853) menestys vahvistivat hänen asemaansa italialaisen oopperan suurmiehenä. Leskeksi jäänyt Verdi asettui menestyksen keskellä asumaan rakastajattarensa Giuseppina Strepponin kanssa maatilalleen lähelle Bussetoa. Tästä tuli skandaali pienellä paikkakunnalla, mutta Verdi ei antanut entisen vävynsä ja pikkukaupungin asukkaiden juoruilun lannistaa itseään. Pari eli onnellisena Giuseppinan kuolemaan saakka miltei puoli vuosisataa.

Verdi (istumassa) Giuseppina Strepponin (toinen vas.) ja ystäviensä seurassa Sant’ Agatassa.

Elämää vapaudessa
Verdi viihtyi uudessa roolissaan maalaisherrana. Hänen onnistui myös tasapainottaa uusi elämänsä musiikillisen luomistyönsä vaatimusten kanssa, vaikka työtahti säveltämisen huippuvuosista hidastuikin – Nabuccon menestystä v. 1842 seuranneina yhtenätoista vuotena hän oli saanut valmiiksi 16 oopperaa. Näitä vuosia Verdi itse myöhemmin luonnehti ”vuosiksi kaleereissa”, ja hän oli tyytyväinen voidessaan jättää ne taakseen.

Siteitä maailmalle
Verdi oli kansainvälisesti juhlittu säveltäjä, ja hänen teoksillaan oli runsaasti kysyntää oopperasaleissa Italian ulkopuolellakin, erityisesti Pariisissa. Hän suostuikin suurta palkkiota vastaan säveltämään ranskalaistyylisen, muodikkaan ”grand opéran”. Tämän takia hänen oli vietettävä aikaa Pariisissa, ja voidakseen saattaa muutkin tilausteoksensa valmiiksi, hänen oli matkustettava vieläkin kauemmas, aina Pietariin, Lontooseen ja Madridiin asti. Hän omistautui 1850- ja 1860-luvulla myös varhaisempien oopperoidensa muokkaamiseen uudelleen sekä ulkomaille tilattujen oopperoiden sovittamiseen italialaisille näyttämöille.

Kun Aida, joka oli kantaesitetty Kairossa v. 1871 Suezin kanavan vihkiäisten yhteydessä, esitettiin Napolissa kaksi vuotta myöhemmin, ajateltiin 60-vuotiaan säveltäjän jo saavuttaneen urallaan kaiken, ja hänen arveltiin jo vetäytyvän eläkkeelle. Samana vuonna hän kuitenkin sävelsi vielä jousikvarteton, jota v. 1874 seurasi kuuluisa sielunmessu Messa da Requiem. Uutta oopperasuunnitelmaa Verdillä ei kuitenkaan ollut näköpiirissään.

Viimeinen kukoistuskausi
1870-luvun loppupuolella Verdi vetäytyi maatilalleen, mutta matkusteli silloin tällöin ulkomaille valvomaan teostensa esityksiä. Sitten, v. 1879 Verdi saatiin houkuteltua yhteistyöhön libretisti Boiton kanssa Shakespeare-aiheisten oopperoiden pariin: Otello (1887) ja Falstaff (1893) olivat 80-vuotiaan säveltäjän viimeiset oopperat.